Halusimme kerätä yhteen paikkaan miten asiakkaat ovat sanoneet meistä. Tässä olkaa hyvä 🙂
Ylitti odotukset, kiitos kaikesta!
Keskustelut yhdessä tekeminen, luonnossa ja ulkona oleminen lähes koko ajan, ihanat ihmiset
Keskustelut ja se että sain tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Kiitos että sain käyttää paljon aikaa siihen ja sopivia hetkiä löytyi. Luonnon kosketus, kaikki hengitys, läsnäolo- ja joogaharjoitukset luonnossa. Sopivan joustava aikataulu ja paljon henkisen hyvinvoinnin juttuja.
Valmisteltu ohjelma, jota kuljetettiin mukavan rennolla otteella. Aamu- ja metsäjoogat. Ruoan tekeminen yhdessä.
Metsäkylpy ja metsäjooga, luontoyhteys, yhteys osallistujien kesken. Upea porukka! Hienoa seurata myös muiden kasvua ja kehittymistä itsensä kanssa. Puuhapajat myös.
Tämä viikonloppu tuli tarpeeseen! Rentoa oloa, tekemistä, hyvä ja tarpeeksi kreisi seura sopii omaan makuuni.
En osannut toivoa enempää, vastasipa hyvinkin.
Sopivasti tilaa vain olla, myös yhdessä oleminen ihanan levollista. Arvostan kykyänne muuttaa aikatauluja osallistujien tarpeen mukaan.
Kiitos rohkaisevista keskusteluista omien ajatuksien ja suunnan vahvistamiseksi. Oli myös ihanaa oppia lisää villiyrteistä. Super, super, super!
Kiitos siitä miten osaatte vastaanottaa meidät erilaiset ihmiset jotenkin niin oikealla tavalla jokaisen! Kiitos läsnäolosta, kuuntelusta, ajatusten jakamisesta ja hyvistä harjoituksista.
Kiitos lempeydestä. Levollisen, turvallisen tilan luomisesta, mahdollisuudesta jakaa omaa prosessia. Ihana saada olla muiden valmistelemassa ohjelmassa, kokonaisuus teki hyvää!
Kiitos tiedosta, taidosta, kärsivällisyydestä, levollisen ilmapiirin luomisesta. Ootte parhaita!
Innostavat ohjaajat.
Ihana ja kauniin viihtyisä ympäristö.
Ilmapiiri oli todella hyvä ja mukava.
Ihanan vapaata ja huomioivaa, kaikkia kunnioittavaa läsnäoloa.
Ohjaajat ovat ihania ja lämminhenkisiä.
Arvostan kun mennään osallistujien ehdoilla. Sopivan strukturoitua ja lennokastakin.
On kiva kun voidaan keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Kurssi tuntui selkeältä innostavalta.
Tuntui kivalta “hengata” samanhenkisten kanssa.
Osaavat kurssinvetäjät ja innostavat ohjaajat.
Mukavaa kun peruskurssilla aloitetaan juurista, ei huipulta. Hyvä tahti kurssin sisältöjen kuljettamisessa. Niilalta ja Paulalta löytyy selvästi tietoa ja taitoa.
Kurssi oli enemmän kuin osasin odottaa. Osaavat kouluttajat.
Omavaraisuuskurssi on ollut todella antoisa tähän mennessä ja käsitellyt omavaraisuutta monipuolisesti eri näkökulmista. On ollut kiva tehdä paljon konkreettisia asioita ja myös henkiseen hyvinvointiin liittyviä pohdintoja. Paula ja Niila ovat molemmat lämpimiä ja helposti lähestyttäviä ja ryhmä hitsautui nopeasti yhteen.
Niilan ja Paulan omavaraisuuskurssi on ollut huikea kokemus. Kurssi on ollut inspiroiva ja käytännönläheinen ja vetäjät itse ovat hommassa sydämellä mukana. Iso suositus!
Luonnonläheinen ja erittäin inspiroiva.
Liikkuminen luonnossa puhutteli eniten. Mukavaa, että luonnossa liikkumiseen oli jotain ohjattua, kuten luontokylpy. Tulen teko tuluksilla oli mukava lisäretkeen.
Oli rauhoittavaa olla yhdessä metsässä jakamassa samaa kokemusta, joka kuitenkin oli jokaiselle varmasti omanlainen.
Maadoittava kokemus, kiitos ohjaajalle. Selkeästi oli paneutunut etukäteen ohjelmaan ja valmistautunut huolella.

