Ihmisyydessä on yksi varmuus: elämä päättyy. Silti useimmat meistä elävät niin kuin tämä tosiasia koskisi vain muita – tai ainakin koittaisi vasta jossakin etäisessä tulevaisuudessa. Tästä kieltäytymisestä tai tiedostamattomuudessa elämisestä maksetaan kuitenkin hintaa: ajattelumme taustalla kuiskaava epävarmuus, epäluottamus itseen tai muihin, kiireen tai riittämättämyyden tuntu josta ei saa kiinni, tai tunne ettei elä täysin omaa elämäänsä.

On olemassa vanha ajatus, joka on löydetty uudelleen ja uudelleen eri kulttuureissa eri aikakausina: kuoleman kanssa sinuiksi tuleminen on yksi syvällisimmistä taidoista, joita ihminen voi harjoitella. Ja tämä taito muuttaa elämää.

Mitä kuolema oikeastaan on?

Ennen retriittiämme on hyödyllistä pysähtyä tämän kysymyksen äärelle. Ei niinkään hakemaan vastauksia, vaan aidosti kysymään merkityksellisiä kysymyksiä.

Kuolema ei ole vain biologinen tapahtuma. Se on siirtymä. Ja ihmisen elämässä on muitakin siirtymiä, jotka muistuttavat siitä: nukahtaminen, herääminen, suuri menetys, rakastuminen, lasten syntymä, paikkakunnan vaihto. Joka kerta jokin entinen ”minä” ikään kuin päättyy ja jokin uusi alkaa. Joka kerta meillä on mahdollisuus tutkia: kuka tai mikä tässä oikein muuttuu? Mikä pysyy?

Kuolema tekee tästä kysymyksestä lopullisen, ja siksi myös selvimmän ja elämäämme kenties eniten voimaa antavan.

Tietoisuuden luonne kuoleman äärellä

Jotkin vanhat viisausperinteet – tarkemmin sanomatta nimeltä, koska sisältö kiinnostaa meitä enemmän kuin kulttuurinen alkuperä – on jättänyt meille yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, mitä ihmisessä tapahtuu kuoleman hetkellä. Kuvaus etenee kerros kerrokselta: ensin katoavat raskaimmat aistimukset, sitten fyysinen voima, sitten hahmotuskyky, sitten muistot ja lopulta kaikki ulkoiset havainnot.

Mutta se, mikä tässä on kiinnostavaa on, että tarinoiden mukaan kaiken tämän alla on jotakin, mikä ei katoa. Jokin, joka on läsnä ennen kuin ajatukset syntyvät ja sen jälkeen kun ne ovat hälvenneet. Jokin kirkas, avoin, tyhjä; mutta ei tyhjä siten kuin että siitä puuttuisi jotakin, vaan tyhjä siten kuin tila on tyhjä: kaiken mahdollistava.

Tätä samaa jotain voi tutkia jo nyt, elävänä. Se on sama pohjatietoisuus, joka on läsnä heräämisen hetkellä ennen kuin päivä alkaa muodostua. Sama tila, joka on olemassa kun yks ajatus on jo päättynyt eikä seuraava ole vielä alkanut. Tai mitä meillä oli, ennen kuin opimme ajattelemaan.

Kuolema-retriitti on tilaisuus tutustua tähän.

Miksi harjoitella etukäteen?

On kaksi tapaa kohdata kuolema: valmistautuneena tai valmistautumattomana.

Valmistautumaton kohtaaminen tarkoittaa, että kuolevaisuuden tosiasia tulee yllättäen: sairauden, tapaturman tai kriisin myötä, ja käsittelemme sitä shokissa, todellisuuden kieltäen tai tuntemuksiamme turruttaen. Tällöin kuolema helposti koetaan vastustajana, joka vie meiltä sen mitä rakastamme.

Valmistautunut kohtaaminen tarkoittaa jotakin aivan muuta. Se ei tarkoita merkityksttömyyttä tai apatiaa. Se tarkoittaa, että olemme istuneet kuolevaisuuden tosiasian ääreen riittävän voimallisesti, että se on tullut tutuksi. Olemme itkeneet, surreet tai tuskastuneet sen äärellä. Olemme kysyneet sen äärellä: mitä todella arvostan? Mikä elämässäni on tärkeää? Miten sitten haluan elää jäljellä olevan ajan?

Tästä käsin elämä saa usein täysin uuden selkeyden ja voiman ja elämä tulee todeksi.

Mitä retriitissä tapahtuu?

Kuolema-retriitin aikana pysähdymme yhdessä tämän koko elämää läpäisevän tosiasian äärelle. Emme pakene sitä, emmekä myöskään jää siihen jumiin.

Työskentelemme kehollisesti, hiljaisuuden ja puheen kautta, yksin ja yhdessä. Tutkimme pelkoa ja sen alla olevaa tilaa. Annamme tilaa surulle – omalle ja yhteiselle. Harjoittelemme läsnäoloa hetken äärellä, jota emme voi hallita.

Retriitin ei tarvitse olla raskas. Useimmat osallistujat kertovat, että kuolemasta puhuminen tuo mukanaan yllättävää seesteisyyttä ja rauhaa, ikään kuin olisi vihdoin saanut luvan laskea jonkin raskaan taakan.

Kenelle tämä retriitti on?

Kaikille, jotka haluavat elää täydemmin.

Niille, jotka ovat kokeneet menetyksen eivätkä ole löytäneet tilaa sen käsittelylle.

Niille, jotka tuntevat taustalla jonkin selittämättömän kiireentunteen tai ahdistuksen, jonka juuret saattavat olla kuolevaisuuden kieltämisessä.

Niille, joita kiinnostaa oman tietoisuuden luonto – se mikä olet pohjimmiltasi, ennen kaikkia tarinoita itsestäsi.

Sinulla ei tarvitse olla mitään aiempaa kokemusta meditaatiosta tai muusta hengellisestä harjoituksesta. Tarvitset vain halukkuuden istua hetki sellaisen asian äärellä, jota yleensä väistämme.

---