-paljonko on paljon?
Zero Waste -haasteen neljäs osa käsittelee pakkausjätteen kertymistä ja kuluttajien vastuuta tuotteiden elinkaaren arvioimisessa. Vaikka olemme pyrkineet vähentämään jätteen määrää, huomaamme, että monet tuotteet ovat pakattu muoviin, ja kierrätysmahdollisuudet ovat rajalliset. Miten voimme vaikuttaa tähän tilanteeseen?
ps. jos kolmososa jäi välistä, pääset lukemaan sen tästä.
Pakkausjätettä on kertynyt tähän mennessä 248 grammaa, joista suurin osa on muovia. Mukana on esimerkiksi kalan ympärillä ollut muovitettu paperi ja yksi tyhjäksi mennyt lankarulla. Vaikka olen tehnyt itse jogurttia, siihen tarvittiin silti litran muovitettu maitopurkki.
Näiden lisäksi jätettä syntyi yhdestä tyhjäksi menneestä maalipurkista (peltiä), sekä vanhasta sudista, joka alkoi irrottaa karvojaan. Ostin myös köyttä ja uuden pensselin. Ne eivät vielä ole jätettä, mutta tiedän, että joskus niidenkin aika tulee. Samoin kuin teipattujen kenkieni ja vuotavien kumisaappaiden. Huokaus.
Pidän tavaroistani mahdollisimman hyvää huolta ja käytän niitä niin pitkään kuin mahdollista. Mutta jossain vaiheessa nekin tulevat elinkaarensa päähän. Silloin on tärkeää, että ne päätyvät parhaaseen mahdolliseen uusiokäyttöön tai kierrätykseen.
Tämä tarkoittaa, että meidän – minun, sinun, kenen tahansa – olisi hyvä jo hankintavaiheessa miettiä, mihin tämä esine päätyy sitten, kun sen aika on ohi. Tai kiertotalouden termein: mihin tämä siirtyy, kun nykyinen elämänvaihe vaihtuu seuraavaan.
Tällainen arviointi on toisaalta järkevää ja vastuullista, mutta toisaalta se asettaa kuluttajat hyvin vaativaan asemaan. Meidän odotetaan ymmärtävän monimutkaisia raaka-ainevirtoja ja tuotantoprosesseja. Jokaisella kuluttamallamme esineellä on näkymätön historia – ja näkymätön tulevaisuus – ellemme itse valitse tehdä toisin.
Onko tämä realistista?
Voiko tavallinen kuluttaja todella kantaa vastuun jokaisen ostamansa tavaran raaka-aineista, valmistusprosessista, logistiikasta ja elinkaaren lopusta – saati arvioida niiden vaikutuksia ympäristöön ja terveyteen?
Vai olisiko niin, että vastuun tulisi jakautua tasapainoisemmin? Että tuotteen valmistajilla olisi suurempi vastuu siitä, mihin heidän tuotteensa päätyvät, kun käyttö loppuu – ei vain suunnitteluvaiheessa, vaan koko elinkaaren ajan. Ehkä valmistajien tulisi jo tuotetta kehittäessään kysyä: mitä tälle tapahtuu kun se ei enää ole käytössä; miten se kierrätetään tai uudelleenkäytetään?
Entä julkinen valta? Voisiko lainsäädäntö, ohjauskeinot ja taloudelliset kannustimet ohjata meitä kohti kiertotaloutta aidosti – ei vain retoriikassa, vaan käytännössä? Voisiko esimerkiksi pakkausten suunnittelua tai materiaalivalintoja ohjata tiukemmin? Tai antaa etusija yrityksille, jotka ottavat tuotteensa takaisin ja sulkevat materiaalikierron itse?
Jotta muutos olisi oikeudenmukainen ja tehokas, yksilön vastuuta ei voi kasvattaa loputtomiin. Tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, jotka tekevät vastuullisesta valinnasta helpoimman ja houkuttelevimman – ei vaikeimman.
Ja mitä meidän pitäisi tehdä siihen asti?
Jatkaa kuten ennen? Vai vähentää kulutusta ja yksinkertaistaa valintojamme – suosia selkeitä, kierrätettäviä materiaaleja ja vähemmän monimutkaisia kemikaaleja? Selvittää, puhdistaa, lajitella – ja toivoa parasta?
Yksi asia on varma: nykyinen malli ei ole kestävällä pohjalla. Me täällä elämme globaalin elintason huipulla. Kun loput 8 miljardia pyrkivät samaan, ei maailma ”poksahda” – mutta seuraukset näkyvät:
• heikentyvät ekosysteemit,
• lisääntyvät ympäristömyrkyt,
• mikromuovit, jotka vahingoittavat lisääntymiskykyämme,
• ja ikuisuuskemikaalit, jotka häiritsevät hormonitoimintaamme ja immuunijärjestelmiämme.
Puhumattakaan kaikista niistä tunnetuista ja tuntemattomista vaikutuksista ekosysteemeihin tällä yhdellä ja ainoalla sinisellä pisteellämme linnunradan laidalla.
Siksi jätteen vähentäminen, yksinkertaistaminen ja materiaalivalintojen selkeyttäminen eivät ole pieniä, yksittäisiä valintoja – vaan yhteinen tehtävämme. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Jatka zero waste -haasteen osioon 5 tästä.
Haluatko nähdä kaikki haasteemme yhdellä kertaa ja löytää vinkit arjen kokeiluihin? Klikkaa tästä.


Jätä kommentti