-onko tämä minun jätettäni?
Zero waste -haasteen ensimmäinen viikko on takana, (ja haasteen 1.artikkeli luettavissa tästä) ja huomaan, että kysymykset ovat alkaneet kasaantua. Ehkä osa niistä on merkityksellisempiä kuin toiset – mutta jokainen kertoo jostakin. Tässä muutamia, joita olen pohtinut:
- Jos joku (äiti) on ostanut minulle pyytämättä vadelmamunkkeja, ja siitä on tullu tmuovipussi, onko jäte minun vai ei?
- Jos joku (ihanat ystävät) kutsuu kesäpiknikille kalliolle, ja siitä jää yli puisia kertakäyttöhaarukoita, onko jäte minun vai ei?
- Jos joku (en tiedä kuka) on jättänyt tiluksille uimapatjan, mutta siinä on hiirensyömiä reikiä niin, ettei paikkaaminen onnistu, niin onko jäte minun vai ei?
- Jos kaupassa (aspa) tulostaa kuitin, jota en tarvitse, niin onko tämä jäte minun vai ei?
Jäte ei ole vain fyysinen esine – se on myös suhde. Se liittyy siihen, kuka teki valinnan, kuka kantaa vastuun, ja kuka lopulta “omistaa” seuraukset. Tai toisin sanoen mitä tapahtuu, kun valinta ei ollut omani? Tai kun hyvä aikomus joskus synnyttää ei-toivotun lopputuloksen?
Ehkä tärkeämpää kuin etsiä syyllistä on nähdä jäte seurauksena, joka liikkuu – ja pysähtyy vain, jos joku ottaa sen vastaan tietoisesti. Ja kun katsoo vielä syvemmälle, jäte ei välttämättä olekaan ongelma, vaan merkki mahdollisuudesta: eli kuten sanonta kuuluu, se on resurssi, joka on vain väärässä paikassa.
Kun materiaalit eivät kohtaa käyttöä tai käyttäjää, syntyy jätettä. Mutta kun ne yhdistyvät oikeaan tarpeeseen tai ideaan – syntyy kiertoa. Siinä kohtaa syntyy toivoa.
Eli ehkä kysymys ei olekaan siitä, kenen jäte on, vaan siitä, kuka näkee siinä vielä mahdollisuuden ja miten se saadaan käyttöön muualla?
Jatka zero waste -haasteen osioon 3 tästä.
Haluatko nähdä kaikki haasteemme yhdellä kertaa ja löytää vinkit arjen kokeiluihin? Klikkaa tästä.


Jätä kommentti