Omavaraisuus on myös tietojen ja taitojen hallintaa. Ajattele maailmaa, jossa villasukka ei ole pelkkä lämpövaate, vaan osa huoltovarmuutta. Missä rikkoutunut kahvipannu ei päädy jätteeksi, vaan korjataan rakkaudella ja otetaan taas käyttöön. Omavaraisuus ei ole pelkkää selviytymistä tai edes kuluttamisva, vaikkakin kuinka ekologisesti – se on luottamusta omaan osaamiseen ja kykyyn toimia silloinkin, kun totutut tuotteet ja palvelut eivät ole saatavilla.

Korjaaminen ja huoltaminen – arjen sankaritekoja

Oletko koskaan vaihtanut pyörän ketjun takapihalla tai paikannut kurahaalarin polven iltahämärässä otsalampun valossa? Pienet taidot eivät tunnu isoilta, ennen kuin niitä todella tarvitaan. Esimerkiksi pesukoneen sihdin puhdistus voi estää koko laitteen rikkoutumisen. Vaikka jotkur yritykset suunnittelevat tuotteensa hajoamaan, arjen laite hajoaa pikemminkin huoltamattomuudesta kuin vanhuudesta. Ja niiden korjaus on, toisin kuin joskus tapaa kuulla, mahdollista.

Korjaaminen on myös ekoteko: Suomessa emme ehkä enää täytä kaatopaikkoja, mutta valmistamme, kuljetamme ja poltamme paljon sellaista, joka voisi pysyä käytössä vuosia pidempään. Kun käyttökelpoisia tavaroita päätyy edelleen turhaan jätteeksi, ompeluneula tai ruuvimeisseli ja pieni vaiva voivat antaa niille uuden elämän – ja keventää sekä kukkaroa että ympäristökuormaa.

Käsityötaidot – hyötyä, tunnetta ja turvaa

Kuvittele, että valmistat oman piposi lampaanvillasta, jonka olet karstannut ja huovuttanut itse. Tai että lapset nukkuvat peitoissa, jotka on kudottu vanhoista flanellipaidoista. Käsityötaidot tuovat konkretian tunteen – minä tein tämän, omin käsin. Ne voivat olla osa sesonkiajattelua: joulun alla valmistetaan kynttilöitä mehiläisvahasta ja syksyllä säilykepurkkien etiketit tehdään käsin. Keväällä rakennetaan linnunpönttöjä ja loppukesästä säilötään villiyrteistä tehtyjä maustesuoloja tai kuivataan teeyrttejä omiin kangaspusseihin.

Yhä useampi herää siihen, että käsillä tekeminen ei ole vain hyödyllistä, vaan myös terapeuttista. Erityisesti epävarmuuden aikoina se luo kokemuksen hallinnasta, rytmistä ja juurevuudesta.

Kriisivalmius – mielenrauhaa poikkeustilanteisiin

Mitä teet, jos sähkökatko kestää kolme päivää? Kun hanasta ei tule vettä tai matkapuhelinverkko kaatuu? Omavarainen ei ole erakoituja, vaan ennakoija. Juomavettä kellarissa, ensiapulaukussa kaikki tarpeellinen, kynttilät ja paristokäyttöinen radio ovat pieniä, mutta ratkaisevia yksityiskohtia. Kun osaaminen yhdistetään varautumiseen, on mihin tahansa mahdolliseen kriisiin paljon helpompi varustautua.

Kokeile joskus “kriisiharjoitusta” kotona: vietä yksi ilta ilman sähköä, valaise huoneet kynttilöillä ja valmista iltapala retkikeittimellä tai takassa. Se opettaa sekä taitoja että kasvattaa koko perheen resilienssiä.

Taitojen jakaminen – yksin ei tarvitse tietää kaikkea

Ystävä osaa virkata, naapuri korjata pienkoneita. Yksi tietää, miten aurinkopaneelit puhdistetaan, toinen säilöö sieniä suolaan kuin isoäitinsä. Näiden taitojen vaihtaminen – joskus kahvikupin äärellä, joskus talkoopäivässä – on uuden ajan yhteisöllisyyttä. Se ei ole riippuvuutta, vaan vastavuoroisuutta.

Esimerkiksi kyläilloissa voidaan jakaa neuvoja yhteisöviljelystä, varautumisesta tai järjestää korjauspajoja, joissa vanhat vaatteet saavat uuden elämän. Taito ei vähene, kun se jaetaan – päinvastoin, se vahvistaa yhteistä turvaa.

Yhteenveto

Taidot ja itsenäisyys eivät tarkoita kaikkea osaavaa superihmistä, vaan halua opetella ja jakaa. Kun rakennamme arkeemme pieniä varmuuksia – kykyä korjata, tehdä, ymmärtää – kasvatamme myös kykyä kohdata elämän odottamattomuudet.

👉 Seuraavan kirjoituksen aiheena meillä on yhteisöllinen omavaraisuus eli Kylävaraisuus– voimaa ja turvaa naapuriavusta: Miten vaihtotalous, yhteiset resurssit ja paikalliset verkostot voivat lisätä omavaraisuutta enemmän kuin yksikään yksittäinen taito?