Kuvitelkaa tämä: Me kaksi ystävystä, Niila ja Paula, istumme eräänä syyskuisena iltana märillä sanmaleisilla kivillä, nauttien raikkaasta ulkoilmasta. Keskustelumme kiertyy siihen, miten me nykyihmiset olemme etääntyneet luonnosta ja unohtaneet itsensä tuijotellessaan muiden elämiä ruuduiltaan. Samalla on kadonnut itse tekeminen, yhteys itseen ja luontoon. Päätämme, että meidän on tehtävä asialle jotain. Niin niin, siis puhelimista pavun meditaatiovideot pois ja takaisin maan kamaralle. Paitsi ei ihan, niin ettei kastu liikaa siinä märällä sammalella.

Henkinen hyvinvointi, yhteys, luonto ja omavaraisuus. Tämä yhdistelmä toimii varmasti, päätimme.

Innostumme ideasta niin paljon, että seuraavana päivänä alamme suunnitella omia tiluksiamme, jossa joogaamme, viljelemme kaikkea mahdollista, kasvamme omaan tahtiimme ja luomme maailmasta kaikille parempaa paikkaa, sekä elämme omavaraista elämää. Meillä on kuitenkin jo vuosien kokemus meditoinnista, kasvien kasvattamisesta, niin ajattelimme, että voimme näyttää muillekin, kuinka helppoa, palkitsevaa ja kaikkea luontoa ja kaikkien elämää tulkevaa tällainen oleminen voi olla.

Niilan maallisena ”pakkomielteenä” oli sitruunat ja niiden hengissä pitäminen läpi Suomen pimeän ja kylmän talven – koska miksei muka voisi kasvattaa appelsiineja ja sitruunoita itse? Paula oli jo aiemmin hurahtanut oman kellarin täyttämiseen kaikella mahdollisella ja mahdottomalla syötävällä, mitä puutarha ja puutarhan ulkopuoli vaan tuotti.

Ja niin me muutimme maalle, molemmat tahoillamme. Ei ehkä ihan pellon reunalle, mutta ainakin lähemmäs luontoa. Perustimme omat maatilamme, Niilalle omansa ja Paulalle omansa, ja aloitimme matkamme kohti omavaraistaloutta jossa sateenkaaret tanssii violettien pupujen syödessä timantinmakuisia porkkanoita ja banaaneja. Rakensimme pumpulista piparkakku-kasvihuoneet, johon asensimme jättikanan hautoman lämmitysjärjestelmän ja tulikärpäsvalaisimet. Ei mennyt kauaakaan, kun koko naapurusto tiesi, että Niilalla ja Paulalla on omenahillon hajuinen paratiisi. Ja sen jälkeen koko maailma nousi onnellisuudesta kohti valoa…

No niin, meillä oli kyllä omia perunoita, porkkanoita ja sipuleita ja vaikka ne sateenkaaret eivät koko aikaa tanssineetkaan päidemme päällä, päätimme alkaa järjestää kursseja ja työpajoja, joissa opetamme muille ja muiden kanssa, kuinka kuunnella omaa sisintään ja elää lähempänä luontoa – onnellisena, tehden itselle ja muille merkityksellisiä asioita. Vastaamme kysymyksiin, haastamme toisiamme ja jaamme vinkkejä ja nauramme yhdessä epäonnistuneille kokeiluille.

Oikaisu: Vaikka tämä tarina onkin huumorilla höystetty, se heijastaa todellisia arvojamme: yhteyttä luontoon, onnellisuutta, hyvinvointia täynnä rakkautta ja myötätuntoa, omavaraisuuden kokeilemista ja ihmisyyttä. Toivomme, että voimme jakaa näitä kokemuksia ja ajatuksia kanssanne blogimme kautta.

Ps. Mikään ei ole sattumaa?

Lue lisää toiminnastamme tästä blogista. Ja mikäli sinua kiinnostaa keitä me oikeasti olemme, tutustu meihin.